Mielipahavalitukset kaavoituksessa – tuomariresurssien väärinkäyttöä vai demokratian hinta?

Anu KärkkäinenDemokratia edellyttää oikeutta osallistua. Tuttu juttu, joka pätee myös kaavoituksessa. Kaavavalitukset ovat kuitenkin huono tapa osallistua ja osallistaa. Tuskin on kansalaisten etu tuhlata tuomioistuinten resursseja vailla läpimenomahdollisuutta olevien valitusten käsittelyyn.

Aitoa osallistamista olisi kuntalaisten tehokkaampi mukaanotto jo kaavan suunnitteluvaiheessa. Samalla tulisi saada entistä paremmin huomioiduksi myös hanketta kannattavien ääni.

Kaavoitus- ja valitusprosessien järkeistämisellä on kiire. Yhteisen edun vuoksi on päästävä eroon kaavavalituksista, joiden perimmäisenä tarkoituksena on hankkeen jarruttaminen tai oman edun tavoittelu vastoin jopa tuhansien muiden kuntalaisten etua. Lue loppuun

Valituksia ehkäistään vuorovaikutuksella – ja usein ihan livenä

hille kaukonenOlen tarkastellut suomalaista kaavoitusjärjestelmää näköalapaikoilta arkkitehtinä, Skanskan kaavakehitysjohtajana sekä erilaisissa työryhmissä ja aiemmin oman arkkiehtitoimistoni hankkeissa. Yksi kaavoitustyön ja rakennushankkeiden käynnistämisen suurista haasteista on kaavavalitusten hallinta ja niiden ehkäiseminen ennakolta. Kaavavalitukset viivästyttävät ja estävät rakennushankkeita ja saattavat pahimmillaan johtaa jopa päinvastaiseen lopputulokseen kuin moni ajattelisi, eli huonompaan rakennettuun ympäristöön. Lue loppuun

Keskusteluun päätyy vain osa kaavavalitusten haittapuolista

Timo Nieminen (SRV)Kaavavalitukset ovat osa demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta, mutta niistä koituu kosolti haittaa paitsi rakennuttajille myös kuntalaisille ja kunnille. Nyt maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettaessa on tuhannen taalan paikka arvioida valitusten vaikutuksia ja keinoja niiden vähentämiseksi. Yksityistä sektoria ei saa jättää vuoropuhelun ulkopuolelle, sillä se saa usein kannettavakseen valituksista koituvat suurimmat taloudelliset haitat.

Päätöksenteossa on pidettävä mielessä, että kaavavalitukset luovat epävarmuutta, jolla on suuret kerrannaisvaikutukset. Lue loppuun