Kun jokainen valitsee turvallisuuden – välittämisen kulttuuria rakentamassa

Antti_LeinoRakennusalan turvallisuustason kehittyminen Suomessa on tilastojen valossa ollut menestystarina. Kaksikymmentä vuotta sitten työmailla kuoli kaksikymmentä rakentajaa vuodessa ja viime vuosina noin viisi vuodessa.

Kehitys on ollut merkittävää, mutta siihen ei kuitenkaan voi olla tyytyväinen. Rakennusala on edelleen yliedustettuna valtakunnallisissa tapaturmatilastoissa. Ja työmailla tapahtuu edelleen vakavia tapaturmia. Aivan ensin olisi painettava alan kuolemantapaukset nollaan. Mikäli edellisvuosikymmenien trendi jatkuu, voisimme nähdä tämän tilanteen jo lähivuosina. Tämä olisi Rakennusteollisuus RT:n ja sen jäsenyritysten Nolla tapaturmaa -ohjelmalle hieno saavutus.

Lue loppuun

Infrarakentamisen nopeutettu työnjohtajakoulutus on ollut valtava menestys

Lauri PakkanenRakennusteollisuus RT ideoi yhdessä infra-alan yritysten kanssa uudentyyppisen muuntokoulutusmallin. Erilaisia muunto-, täydennys-, lisä- ja uudelleenkoulutusmalleja on toki ollut aikaisemminkin. Periaatteessa nämä kaikki tähtäävät samaan, osaamisen lisäämiseen ja sitä kautta työllistymiseen tai pääsyyn parempiin työtehtäviin. Melkein kaikilla rakennusalaa kouluttavilla ammattikorkeakouluilla on tähän oma mallinsa, jota usein kutsutaan monimuotokoulutukseksi. Tämä on korkeakouluslangia, jolla tarkoitetaan useimmiten sitä, että opiskelijat ovat töissä päivät ja opiskelevat illat sekä viikonloput.

Mutta mikä sitten on uutta? Mitä nyt tehtiin toisin? Mikä oli se tekijä, joka juuri tällä kertaa johti onnistumiseen? Vastaus on yksinkertainen: Lue loppuun