Suhteellisuudentajua rakennetun ympäristön päästökeskusteluun

Kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist kirjoitti YLE-kolumnissaan 21.9. mainiosti suhteellisuudentajusta ja sen puutteesta. Hänen mukaansa suhteellisuudentaju on inhimillisen ymmärryksen kuninkuuslaji, jonka harjoittaminen on vaativaa, kun pitää pystyä pallottelemaan samanaikaisesti kahta erillistä asiaa. Jos taas katsoo kuten kyklooppi, näkökenttään mahtuu vain yksi asia.

Ilmastomuutos on koko ihmiskuntaa uhkaava asia ja siihen on suhtauduttava asian vaatimalla vakavuudella. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja rakennetulla ympäristöllä on päästöjen vähentämisessä merkittävä rooli. Rakennusteollisuus RT ja kiinteistön omistajien RAKLI ovatkin laatineet omia tiekarttojaan. Päästöjen vähentämiskeskustelu on saanut viime aikoina kyklooppimaisia piirteitä, kun eri yhteyksissä on ryhdytty tarjoamaan puurakentamista kaiken kattavaksi ratkaisuksi. Puu onkin erinomainen rakennusmateriaali, mutta ongelman luonne vaatii asian tarkastelua useammasta näkökulmasta yhtä aikaa.

Lue loppuun

Rakennusteollisuuden tiekartta ohjaa vähähiiliseen rakennettuun ympäristöön

007 Pekka VuorinenOsana hallitusohjelman mukaisia vähähiilisyyden toimialakohtaisia tiekarttoja Rakennusteollisuus RT julkisti oman työnsä tuloksia kesäkuun alussa. Nyt laadittu tiekartta tähtää mahdollisimman pieniin rakennustoiminnan ja rakennusten käytönaikaisiin hiilipäästöihin. Tavoitteena on ollut tunnistaa toimialan päästölähteet, keskeiset toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi, päästövähennysten esteet sekä vähähiilisyyden mahdollistavat toimintamallit. Rakennusteollisuus RT:n tiekarttaa täydentää sen kanssa rinnan tehty Raklin työ, jonka tulokset julkaistaan syyskuun alussa. Lue loppuun

Ympäristöministeriön ajama vähähiilisyys on tehotonta ja tähtitieteellisen kallista

Jussi_MattilaRakennusteollisuus RT on laatinut alkuvuonna tiekartan kohti vähähiilisyyttä. Työn ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin hiilijalanjäljen nykytila. Se osoitti monien jo ennestään tunteman asian: energiankäyttö dominoi. Rakennetun ympäristön ja rakentamisen 17 megatonnin kokonaispäästöistä vain 2 kertyy talonrakentamisen materiaaleista. Tämä taas kertoo, että alan päästövähennyspotentiaali on eritoten energian tuotannossa ja rakennusten energiatehokkuudessa.

Ympäristöministeriö ajaa kuitenkin yhä voimallisemmin puurakentamista merkittävänä keinona saavuttaa vähähiilisyys. Lue loppuun