Tiede ja aika ovat ajaneet rakennusten hiilisääntelyehdotusten ohi

Eduskunnassa puretaan isoa lakiesityssumaa kiihtyvällä kiireellä. Vaarana on, että lapsi, ellei useampikin, on menossa pesuveden mukana.

Rakentamislain etenemistä ei sen vaikutuspiiriin kuuluvista sidosryhmistä kannata oikein kukaan. Sen sisään on taasen leivottu rakennusten vähähiilisyyssääntelyä, kun asetuksenantovaltuuksia haetaan ilmastoselvityksen nimellä hiilipäästöjen arvioinnille ja samalla niiden raja-arvoillekin. Molemmissa on isoja ratkaisemattomia ongelmia.

Vähähiilisyyden säädöskehitykseen tarvitaan laajapohjaista yhteistyötä

Vähähiilisyyden edistäminen etenee kiinteistö- ja rakennussektorilla. Tiettyjen rakennusmateriaalien valmistuksen ja toisaalta rakennusten energiankäytön päästöjen vähentämisellä on pitkä sääntelyhistoria. Muita toimia on edistetty markkinavetoisesti ja vapaaehtoisilla sopimuksilla. Vähähiilisyyden arvioinnin tueksi on menetelmänä jalkautunut elinkaariarviointi, jossa lasketaan kaikki rakennuksen rakentamisesta, pitkästä käytöstä sekä käytöstä poistamiseen liittyvät CO2-päästöt, pitkälti skenaariopohjaisesti.

Kilpailuvirastolta hyviä ideoita asuntotuotannon vauhdittamiseen

Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi muutama viikko mielenkiintoisen rakentamisen sääntelyyn liittyvän raportin. Jo raportin nimi, Tarjonnan tiellä – rakentamisen sääntely ja paradigmaattisen muutoksen tarve, kertoo siitä, että loputtoman sääntelyn tie on viraston mielestä kuljettu loppuun, ainakin mikäli kasvukeskusten asuntotuotantotarpeeseen halutaan vastata. Virastolla on tunnetusti uskallusta tarttua arkoihinkin aiheisiin, ja kun raportin tekijä Ari Ahonen on pitkään seurannut rakentamista, huomioihin on syytä suhtautua vakavasti. Aihepiiri on erityisen ajankohtainen juuri nyt kuntavaalien vuoksi, kunnissahan sääntelyn painopiste on.