Osaaminen takaa laadun – ja koulutus takaa osaamisen

Heidi HusariKoulutussäästöihin liittyvä ehdotus lakimuutoksesta ajoi hallituspuolueet ilmiriitaan – eikä ihme, sillä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyvän, aivan alun perin yhteensä 260 miljoonan euron säästöpaketti enteili kauaskantoisia seurauksia.

Aiheeseen liittyvä yleinen keskustelu on fokusoitunut lähinnä lukioihin ja ammatilliseen perusopetukseen kohdentuviin säästöihin. Niissä toki muurataan yleissivistyksen ja ammatillisen osaamisen kulmakivi, mutta on syytä muistaa, ettei tarve osaamisen kehittämiselle lopu tutkinnon suorittamiseen.  Monien muiden ohella myös rakennusteollisuuden eri aloilla jatkuva kouluttautuminen on laadukkaan työn edellytys. Toteutuessaan lakimuutos olisi vaarantanut myös ammatillisen täydennyskoulutuksen.

Lue loppuun