Haamurajat on tehty rikottaviksi: työllisyysaste nostettava uusiin ennätyksiin

Haluammeko kaupungistumisen hyödyttävän koko Suomen hyvinvointia vai vaikeuttavan suomalaisten arkea ja toimeentuloa? Ratkaisevaa on työllisyyden, liikenneyhteyksien ja asuntotarjonnan kolmiyhteys.

Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta puhutaan paljon. Välillä tuntuu unohtuvan, että pohjoismainen hyvinvointivaltio edellyttää pohjoismaista työllisyysastetta. Siinä jäämme jälkeen verrokkimaista, kuten Ruotsista, vaikka tällä vaalikaudella on nähty komea nousu hallituksen asettamaan kunnianhimoiseen 72 prosentin tavoitteeseen. Tämän saavuttamisessa vilkkaalla rakentamisella on ollut merkittävä rooli.

Kasvuvyöhykkeiden voima on eri alueiden keskinäisessä verkottamisessa

Suomessa on viime vuosina ryhdytty aiempaa aktiivisemmin keskustelemaan kasvuvyöhykkeistä, ja ainakin Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -vyöhykkeen osalta kaupunkien välistä yhteistyötä on tehty Suomen kasvukäytävä -nimellä. Valtiovalta on ensimmäistä kertaa osaltaan tunnistanut ja tunnustanut kasvuvyöhykkeiden mahdollisuudet sekä tehnyt konkreettisen sopimuksen Suomen kasvukäytävän toimijoiden, kuntien ja maakuntaliittojen sekä Pohjoisen kasvuvyöhykkeen toimijoiden kanssa.

Maa-aineksen kierrätys on liian vaikeaa

Helsingin kaupunki kerää kehuja ylijäämämaan kierrätyksestä. Kun vielä takavuosina kaupunki kuljetti infratyömailtaan satojatuhansia tonneja maa-aineksia maankaatopaikoille, nyt ei juuri yhtään. Asia on siis järjestyksessä – vai onko?

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) on eri yhteyksissä vaatinut kuntia kaavoittamaan maa-ainesasemia, joissa voisi varastoida rakentamismateriaaliksi kelpaavia maa-aineksia ja käsitellä ne uusiokäyttöä varten.

Pidetään ”maa asuttuna”?

Meillä keskustellaan jatkuvasti täytyisikö Suomi pitää asuttuna. Viimeksi aihetta sivusi pääministeri Juha Sipilä puhuessaan keskustan puoluevaltuustolle joitakin viikkoja sitten. Vaikka itse kysymyksenasettelu mielletäänkin intuitiivisesti järkeväksi ja asianmukaiseksi, se ei välttämättä ole lainkaan sitä.

Suomessa on voimassa vapaus valita kotikuntansa. Siinä mielessä ajatus jonkin paikan pitämisessä asuttuna vapaaehtoisuuteen ja valinnanvapauteen perustuvassa mallissa tuntuu oudolta. Kuka asuttaisi ihmiset ja miten?

Asemanseutujen aarre odottaa löytäjäänsä

Suomi saadaan kasvuraiteille antamalla kaupungistumiselle vauhtia ja ottamalla asemanseuduista täysi hyöty irti.

Kaupungistuminen on talouden moottori ja aikamme megatrendi, niin maailmalla kuin meillä Suomessakin. Helsingin seutu on yksi nopeimmin kasvavista metropoleista Euroopassa. Suomen seitsemän suurinta kaupunkiseutua saavat lähes miljoona asukasta lisää vuoteen 2050 mennessä.

Kaupunkien kasvun esteet ovat Suomessa jarruttaneet koko talouskasvua.

Uudisrakentaminen lähtökuopassa?

VTT on tuoreessa Asuntotuotantotarve 2040 -tutkimuksessa selvittänyt, miten paljon ja minne jatkossa tulisi rakentaa. Vuotuinen kokonaistarve on keskimäärin 30 000 uutta asuntoa, mikä on hieman enemmän kuin viime vuosien arvioitu tarve ja toteutunut tuotanto. Kuitenkin rakentaminen ja LVI-asennus ovat sinnitelleet jo neljä vuotta alhaisen uudisrakentamisen kourissa.

Minä haluan täyteen ahdetun Helsingin

Harri Hautajärvi kritisoi Helsingin Sanomien kolumnissaan (29.11) kaupungin uutta yleiskaavaehdotusta vanhakantaiseksi, koska se perustuu myytille tiivistämisen ekotehokkuudesta. Hautajärvi viittaa arkkitehti Pasi Toiviaisen taannoiseen kirjoitukseen, joka tosin lähemmässä tarkastelussa sai tiukkaa kritiikkiä osakseen. En tunne kaavanlaatijoiden perimmäisiä aivoituksia, mutta kuvittelen, että lähtökohtana on ollut kestävä ja vetovoimainen kaupunki.

Uskonto kymppi, matikka kuutonen?

Pomollani on vitsikäs nimitys väylälobbareiden sitkeälle ydinryhmälle. He ovat ”tosiuskovaisia”; ihmisiä, joille väyläinfran pelastaminen on, ellei päivätyö, niin vähintäänkin elämäntehtävä.

On paljon lehtiä, blogeja ja Twitter-tilejä, joita vahtaavat vain tosiuskovaiset. Seuroja ja seminaareja, joissa kohtaavat herätyksen saaneet. Niissä kuullaan todistuksia siitä, miten tien kuntoon laittaminen on nyt halpaa.

Yhteinen ministeriö sinetöisi kohtalonyhteyden

Suomen rakennettu ympäristö tarvitsee – ja ansaitsee – asiantuntevan ja tämän päivän tarpeisiin vastaavan hallinnollisen organisaation. Muutokset yhteiskunnassa ovat ajaneet nykyisen, hyvin hajanaisen sääntelykoneiston ohi. Maankäytön, asumisen, liikenteen ja rakentamisen ohjaus tulee keskittää samaan ministeriöön.

Vastaavasta superministeriöstä löytyy esimerkki läheltä. Yli sata vuotta toimineet kauppa- ja teollisuusministeriö sekä työministeriö yhdistettiin tiettyjen sisäministeriön tehtävien kanssa vuoden 2008 alussa työ- ja elinkeinoministeriöksi. Kokemukset ovat olleet voittopuoleisesti myönteisiä, ja yhdistämisen tuomat edut ovat olleet merkittäviä.