Kuntapäättäjän neljä K:ta (ja kolme harhaluuloa)

Paavo Syrjö 2Kuntavaalikeskustelua seuratessa luulisi, että vaalien tärkein asia on sote-uudistus, vaikka juuri siihen nyt valittavat valtuutetut eivät liiemmälti pääse vaikuttamaan. Moniin muihin tärkeisiin asioihin sen sijaan kyllä.

Uusien kuntapäättäjien vastuulle jää neljä kovaa K:ta: kadut, koulut, kirjastot ja kilpailukyky.

Näistä kahteen, katuihin ja kilpailukykyyn, infrarakentajilla on tarjota toimivia ratkaisuja, kunhan kunnissa ensin päästetään irti kolmesta sitkeästä harhaluulosta. Lue loppuun

Jos hyvin käy, Hyvinkään tapa ostaa osaamista on pian maan tapa

Heikki Jämsä, INFRA ryTALOUSTUTKIMUS SELVITTI viime syksynä kuntien teknisen toimialan laajuutta ja tehokkuutta. Tulos oli, että asiaa ei pystytä selvittämään. Moninaisten toimintamallien
paremmuudesta ei ota selvää erkkikään.

Useat kuntaesimerkit kuitenkin osoittavat, että kumppanuuden kautta, tekemällä entistä enemmän yhteistyötä yksityisen sektorin urakoitsijoiden kanssa, kunta saa tarvitsemansa palvelut aiempaa tehokkaammin ja taloudellisemmin. Lue loppuun