Asuntorakentajat väärien faktojen panttivankeina

Juha Kostiainen, YIT Oyj:n kestävästä kaupunkikehityksestä vastaavana johtaja,Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara sai aikaan reippaan keskustelun ilmaistessaan viikko sitten Helsingin Sanomissa huolensa pienten asuntojen liiasta rakentamisesta. Hän myös esitti, että yksiöiden rakentaminen kiellettäisiin. Faktan tarkistusta suorittivat ansiokkaasti muun muassa Liberan Mikko Kiesiläinen ja useampi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän kirjoittaja. Faktojen sijaan kyse olikin lopulta enemmänkin professorin mielipiteestä, mikä hänelle sallittakoon. Lue loppuun

Kasvua kaupungeista – Suomenlahden molemmin puolin

Sami PakarinenIdea Tallinnan-tunnelista voi tuntua yhtä utopistiselta kuin lapsuudesta tuttu ajatus kaivaa kepillä maata Kiinaan saakka. Sitä ei kuitenkaan kannata heti tyrmätä, vaan miettiä mikä saa talouden rattaat pyörimään. Annammeko maamme talouden hidastua harmaantuvan väestön kanssa samaa tahtia vai luommeko uuden elinvoiman lähteen kytkemällä kaupunkeja toisiinsa kasvuvyöhykkeiksi?

Suomen talous kääntyi kasvu-uralle kesällä 2015, kun uudisrakentaminen lähti selvään nousuun. Nousukausi on ponnistanut kaupunkien kasvusta, jonka myötä asuntotuotanto on vilkastunut merkittävästi. Lue loppuun