Tehdään Suomesta uusi Venetsia

Paavo SyrjöKauppa ja ihmisten kohtaamiset ovat historiallisesti olleet vilkkaimmillaan tavaraliikennereittien risteyskohdissa. Suomella on nyt mahdollisuus tehdä itsestään logistinen hubi lännen ja idän väliin keskiaikaisten kauppapaikkojen tapaan.

Pikkuruisilla saarilla sijaitsevasta Venetsian kaupungista syntyi merkittävä talous- ja merenkäyntimahti, kun se käytti hyväksi strategista sijaintiaan Adrianmeren pohjukassa. Venetsiasta muodostui myös kirjapainotaidon keskus, ja se kykeni hyötymään eniten alun perin saksalaisten kehittämästä keksinnöstä.

Vastaavasti esimerkiksi Viipuri oli aikanaan Tukholman ja Pietarin välisen kauppareitin varrella, mikä sai seudun kukoistamaan. Lue loppuun

Sisäilma saatava strategiseksi kohdaksi hallitusohjelmaan – lisää tietoa tarvitsevat käyttäjät, tekijät ja ylläpitäjät

Suomen kansallisvarallisuuden pääosa on rakennuksissa ja Suomen suurin voimavara on hyvinvoivissa suomalaisissa. Näiden kahden syyn takia uskomme, että kaikki maamme rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaiset tutkijoista, suunnittelijoista, tuotekehittäjistä ja rakentajista kiinteistönomistajiin pitävät hyvän sisäilman varmistamista työlistansa kärjessä.

Asiasta on taitettu peistä aivoriihissä ja arvovaltaisissa kokouksissa, puhumattakaan verkkokeskusteluista. Siksi on nyt tärkeää havaita, että johtavien asiantuntijoiden keskuudessa vahvistuu pyrkimys yhteisen tavoitteen ja tiekartan luomiseen. Yhä useampi tiedostaa, että hyvän sisäilman ylläpitämiseen tarvitaan pitkäjänteistä osaamisen kehittämistä, hyväkuntoisia tai sellaisiksi korjattuja rakennuksia sekä säännöllistä huoltoa ja ylläpitoa.

Lue loppuun

Näköalattomuus ja jäykkä rahoitus infrainvestointien esteinä

Pakarinen SamiPääministeri Juha Sipilän keväällä julkistetussa hallitusohjelmassa valtion väyläverkoston kunto sai erityishuomiota. Väylien kunnossapidon määrärahoja lisättiin, vaikka valtion talouteen haettiin samaan aikaan merkittäviä säästöjä. Uusista liikenneinvestoinneista uudessa hallitusohjelmassa jouduttiin vastaavasti tinkimään. Investointeja kuitenkin tarvitaan Suomen talouden kasvuun saattamiseksi. Valtion rooli infrastruktuuri-investoinneissa on keskeinen.

Vaikka julkisen talouden tilanne on vaikea, infrainvestointeihin tarvittaisiin rohkeampia suunnitelmia sekä joustavampia kokeiluja rahoitusratkaisuiksi. Lue loppuun

Hallitusohjelman toteutus käyntiin osauudistuksilla

Anu KärkkäinenHallitus vaikuttaa ohjelmallaan todellisuuteen, jossa rakentamisen taso on alhainen, pientalorakentamisessa jopa historiallisen alhainen. Valtio menettää verotuloja ja alhaisempi työllisyys aiheuttaa valtiolle ja kunnille suoria ja välillisiä kustannuksia ja pienentää yksityistä kulutusta. Kaavoittamalla riittävästi tontteja ja rakentamalla enemmän voidaan vaikuttaa myös tonttien ja asuntojen hintoihin, jotka erityisesti pääkaupunkiseudulla ovat ylittäneet kipukynnyksen.

Lue loppuun