Vuodesta 2019 tulee vilkas ja kiinnostava kaupungistumiseen, kaupunkikehitykseen ja kaupunkielämään liittyvissä kysymyksissä. Jo pelkästään kevään eduskuntavaalit nostavat intensiteettiä, mutta myös sote-uudistus ja sen vaikutukset kaupunkeihin palaavat keväällä otsikoihin. Lisäksi isona kysymyksenä moniin kaupunkiaiheisiin liittyy ilmastonmuutos, johon on alettu vähitellen suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Nostan esiin seuraavaksi muutamia keskeisiä teemoja kuten aluekehitys, asumisen hinta ja muodot, liikenne ja liikkuminen sekä monipaikkaisuus. Lue loppuun
Pidetään(kö) maa asuttuna, asuntojen koko ja hinta sekä ilmastonmuutos – näissä aineksia vaalivuoden kaupunkikeskusteluun
Vastaus
Olen tarkastellut suomalaista kaavoitusjärjestelmää näköalapaikoilta arkkitehtinä, Skanskan kaavakehitysjohtajana sekä erilaisissa työryhmissä ja aiemmin oman arkkiehtitoimistoni hankkeissa. Yksi kaavoitustyön ja rakennushankkeiden käynnistämisen suurista haasteista on kaavavalitusten hallinta ja niiden ehkäiseminen ennakolta. Kaavavalitukset viivästyttävät ja estävät rakennushankkeita ja saattavat pahimmillaan johtaa jopa päinvastaiseen lopputulokseen kuin moni ajattelisi, eli huonompaan rakennettuun ympäristöön. 
Kaavavalitukset ovat osa demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta, mutta niistä koituu kosolti haittaa paitsi rakennuttajille myös kuntalaisille ja kunnille. Nyt maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettaessa on tuhannen taalan paikka arvioida valitusten vaikutuksia ja keinoja niiden vähentämiseksi. Yksityistä sektoria ei saa jättää vuoropuhelun ulkopuolelle, sillä se saa usein kannettavakseen valituksista koituvat suurimmat taloudelliset haitat.
Kaavoituksen, kuten meidän ihmistenkin, on elettävä ajassa, ja siksi siltä kaivataan joustavuutta – etenkin kun kaupungistuminen ja kaupunkirakenteen tiivistyminen heittävät uusia haasteita elinympäristöllemme.
Lähes viikoittain saa lukea, että kosteudenhallinta on pettänyt rakentamisessa tai jossakin rakennuksessa on todettu sisäilmaongelmaa. Perusteltua tai ei – käytännössä lähes aina syyttävä sormi osoittaa rakentajan suuntaan. On inhimillistä yrittää löytää vastuullinen taho, joka tieten tahtoen olisi halunnut tehdä huonoa laatua ja kosteusongelmaa. Ahne urakoitsija sopii monien mielestä hyväksi syylliseksi.
Asuntomarkkinoita ja asumisen kalleutta koskeva keskustelu on usein likinäköistä. Siksi haluankin havainnollistaa asuntomarkkinoiden ja kaupungistumisen pitkän aikavälin kehitystä. Samalla valotan, miksi kaupungistumisen mahdollistaminen asumisen ja rakentamisen näkökulmasta on myös julkisen talouden kannalta hyvä asia. 
Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti sai hämmästyttävän paljon julkisuutta siihen nähden, että se ei sisältänyt juurikaan uutta. Raportti nousi otsikoihin ehkä siksi, että se kertoi aiempaa kouriintuntuvammin, että ponteviin ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin on ryhdyttävä pikaisesti tai viimeinenkin mahdollisuus vaikuttaa karkaa käsistämme. Raportti ja sen pohjalta käyty vilkas keskustelu avasivat silmiäni kolmessa asiassa. 
Montako kertaa talon tai sillan pitää askeltaa ennen kuin se löytää lopullisen paikkansa? Rakentajat pysyttäytyvät pitkälti perinteisessä kolmiloikkaajan tekniikassa. Rakennus ei itse tietenkään liiku, mutta sen komponentit kyllä.
Asumisen ympärillä käydään jatkuvaa keskustelua ja lietsotaan pelkoa milloin minkäkin todellisen tai kuvitellun uhan nimissä. Aiheeseen on kuitenkin tarjolla taloustieteen ja eritoten kaupunkitaloustieteen keinoin nykyistä perustellumpia näkemyksiä. Haluankin nostaa asuntopoliittiseen keskusteluun kolme kokonaisuutta, jotka kaipaavat mielestäni suunnanmuutosta. 
Asuntotuotanto on noussut suurimmilla kaupunkiseuduilla ennätyslukemiin. Viime vuonna asuntoja valmistui poikkeuksellisen paljon – yli 40 000. Tuotantomäärän kasvattamisen mahdollistanut politikka on siis onnistunut hyvin tavoitteissaan.