Mineraalit ja kaivosjätteet pitää kierrättää yhä tehokkaammin

Maailmassa ei välttämättä ole tarpeeksi vihreään siirtymään vaadittavaa materiaalia. Ratkaisua voidaan hakea kiertotaloudesta.

Euroopan unionissa on havahduttu huomaamaan, kuinka paljon Euroopan vihreä siirtymä nojaa Kiinasta tuotuihin raaka-aineisiin. Turvatakseen tärkeiden mineraalien saatavuuden EU haluaa aloittaa kaivostoiminnan omilla takapihoillaan. Litiumia, kobolttia ja muita sähköautojen akuille, aurinkopaneeleille ja tuulimyllyille tärkeitä mineraaleja pitäisi ryhtyä kaivamaan Euroopasta.

Uusia kaivoksia kuitenkin vastustetaan, eikä EU:n lainsäädäntö lukuisten paikallisten asukkaiden mielestä huomioi riittävästi kaivosten kielteisiä vaikutuksia ympäristöön ja muihin elinkeinoihin.

Kansainvälisen energiajärjestön raportin mukaan kriittisten mineraalien tarve kasvaa nelinkertaiseksi vuoteen 2040 mennessä. Sellaista metallien määrää ei maailmalta välttämättä ole saatavissa. Mineraaleja onkin pystyttävä kierrättämään entistä tehokkaammin. Mineraalit on myös kerättävä tarkoin talteen laitteista, joiden valmistamiseen niitä on käytetty.

Kaivostoiminnan sivutuotteena syntyy valtavat määrät kiveä ja rikastushiekkaa. Kaikkiaan Suomen jätevirrasta yli 75 prosenttia tulee kaivoksilta. Se tarkoittaa vuosittain noin 90:tä miljoonaa tonnia tavaraa, joka sijoitetaan erilaisiin läjityksiin, kasoihin tai altaisiin kaivosalueille. Osa kaivosten sivukivistä käytetään toiminnan aikana ja silloin, kun kaivosta ryhdytään sulkemaan. Miljoonat tonnit jäävät kuitenkin hyödyntämättä. Niille olisi hyvä löytää muuta käyttöä.

Kaivosten ympäristöluvissa annetaan määräyksiä sivukivialueiden ja rikastushiekka-altaiden suojaamisesta niin, ettei mitään haitallista pääse valumaan pohjavesiin tai ympäröiviin vesistöihin. Kaivosalueiden kasat ovat kuitenkin aina riski. Kymmeniä vuosia sitten suljettujen kaivosten alueilla on havaittu ympäristövahinkoja.

Kaivoksista ei ole totuttu puhumaan kiertotalousekosysteemeinä. Sellaisiksi Suomessa toimivat kaivosyhtiöt haluavat kuitenkin muuttaa toimintaansa ja tarjota materiaaleja jatkohyödynnettäviksi. Kaivosten jätekasat ovat arvokkaita materiaalipankkeja.

Jätevirrasta jää hyödyntämättä miljoonia tonneja.

Talojen, katujen, siltojen, liikenneväylien ja muun infrastruktuurin rakentamiseen käytetään vuosittain 140 miljoonaa tonnia kiviainesta. Osa tästä saadaan aina rakennuspaikalta, mutta vuosittain yli 80 miljoonaa tonnia materiaalia tuotetaan maa-ainesten ottamisalueilla. Soraa alkaa olla tarjolla rajallinen määrä, minkä vuoksi kiviainesten käyttö on yhä enemmän siirtynyt kalliokiviaineksiin.

Rakentamiseen tarvittavalla kiviaineksella on laatuvaatimuksia, jotka vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan. Rakentajat ovat kiinnostuneita kaivosten sivukivistä, mutta tietoa kiviaineksen laadusta ja ominaisuuksista tarvitaan.

Rikastushiekkoihin jääneiden mineraalien hyödyntäminen kiinnostaa kaivosyhtiöitä, mutta yhtiöillä on harvoin aikaa keskittyä pohtimaan sivuvirtojensa liiketoimintapotentiaalia. Joitakin rikastushiekkojen hyödyntämishankkeita on kuitenkin käynnissä. Voisivatko kaivosyhtiöt, start up -yritykset, tutkimusyhteisöt ja kaivosten sivuvirroista kiinnostuneet löytää toisensa ja kehittää yhdessä toimivia liiketoimintakonsepteja?

Jätteen muuttaminen tuotteeksi ei ole edelleenkään sujuva ja vaivaton prosessi EU:n alueella. Suomessakin lupakäsittelyt ovat pitkiä. Jätteeksi luokittelun päättymistä koskevaa päätöksentekoa tuleekin vauhdittaa.

Kiertotalousratkaisuja punnittaessa on huolehdittava materiaalien turvallisuudesta ihmiselle ja ympäristölle. Uusiotuotteissa joudutaan pohtimaan niin kemikaali-, tuote- kuin jätesäännöksiäkin. Olennaista on saada kaivosten sivukiville kysyntää ja markkinoita. Tarvitaan myös taloudellista ohjausta ja panostuksia koulutukseen ja osaamiseen.

Kiertotalous on todennäköisesti vahvasti esillä, kun tulevan hallituksen ohjelmasta neuvotellaan keväällä. Toivottavasti poliitikot haluavat kehittää kaivosten kiertotaloutta ja helpottaa kiertotalousyrittäjien arkea. Kiertotalousohjelmia ja -strategioita on jo riittävästi.

Hannele Pokka
Työelämäprofessori, ympäristövastuu
Helsingin yliopisto

Juha Laurila
Johtaja
Rakennusteollisuus RT

Teksti on julkaistu 9.1.2023 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s