KIRA-kasvuohjelma luo kiihdytyskaistan alan yhteiselle kehitykselle

Kiinteistö- ja rakentamisalan kasvun siemenet piilevät vihreän siirtymän edistämisessä, TKI-toiminnan kasvattamisessa ja kansainvälistymisessä. KIRA-kasvuohjelmassa on alkamassa seuraava vaihe, joka luo edellytyksiä alan kestävälle kasvulle, paremmalle asiakaskokemukselle ja tuottavuuden parantamiselle.

Rakennettu ympäristö on todella merkittävässä roolissa meidän jokapäiväisessä elämässämme: käytämme ajastamme 99 prosenttia rakennetussa ympäristössä, kansallisvarallisuudestamme 83 prosenttia on kiinni rakennuksissa ja infrassa, kaikista Suomen investoinneista 60 prosenttia liittyy rakennettuun ympäristöön ja joka viides suomalainen työllistyy rakennetun ympäristön parissa.

Rakennettu ympäristö on myös merkittävä energiankuluttaja − noin 35 prosenttia Suomen koko energiankulutuksesta − sekä päästöjen tuottaja, noin 30 prosenttia kaikista CO₂-päästöistä. On sanomattakin selvää, että tulevaisuudessa rakennettuun ympäristöön kohdistuu suuria kehitystarpeita ja paineita, jotta voidaan esimerkiksi saavuttaa Suomen hiilineutraalisuustavoite vuonna 2035.

KIRA-foorumi eli Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi on laatinut yhteistyössä alan yritysten, tilaajien, suurimpien kaupunkien, ministeriöiden sekä tutkimuslaitosten kanssa KIRA-kasvuohjelman, joka julkaistiin tämän vuoden helmikuussa. Tavoitteena on ollut muodostaa yhteinen kasvun tahtotila sekä sitouttaa KIRA-ala uudistavan kasvun toimenpiteisiin sekä kohdistaa pitkäaikaista rahoitusta tavoitteelliselle kehittämiselle.

KIRA-alan kasvumahdollisuuksia on tarkasteltu ohjelmassa kolmen eri teeman kautta. Nämä ovat vihreä siirtymä, tuottavuus ja digitalisaatio sekä koko elinkaaren läpäisevä arvonluonti. Kaikkiaan KIRA-kasvuohjelman tekemiseen on osallistunut satoja alan asiantuntijoita, ja julkaistu kasvuohjelma toimii kehityksen tiekarttana kaikille alan toimijoille. KIRA-foorumi on myös julkaissut kiinteistö- ja rakentamisalan arvolupauksen: toimiva, turvallinen ja kestävä rakennettu ympäristö vuonna 2030. KIRA-kasvuohjelman toimenpiteet luovat edellytyksiä tämän lupauksen lunastamiseksi.

KIRA-kasvuohjelman kolmelle teemalle on laadittu erilliset teematavoitteet, joita kohti pyritään tunnistetuilla kasvumahdollisuuksilla eli toimenpiteillä. Näitä kasvumahdollisuuksia on tunnistettu 13. Ne luovat sekä kansainvälisen tason kilpailuetua että ratkaisevat alan keskeisiä, tiedossa olevia haasteita, kuten heikkoa asiakastyytyväisyyttä, laatua, kannattavuutta ja tuottavuuden kehitystä.

Tunnistetuista kasvumahdollisuuksista suurin kasvupotentiaali nähdään kestävissä rakennuksissa ja infrassa, muuntojoustavissa ratkaisuissa, vähähiilisissä rakennusmateriaaleissa, energiatehokkaissa ratkaisuissa ja energiankäytön optimoinnissa sekä kiertotaloudessa. Tutkimuksen mukaan alan yritykset aikovat investoida kaikkiin näihin tulevaisuudessa.

Kehittyminen vaatii panostuksia TKI-toimintaan

KIRA-alan uudistava kasvu edellyttää yrityksiltä normaalitoimintaa laajempia kehityspanostuksia ja -investointeja. Panostukset sisältävät erityyppisiä toimenpiteitä, kuten pilotointia, yhteiskehittämistä ja vaikuttamista markkinakäytäntöihin.

Panostukset TKI-toimintaan luovat innovaatioita, joita tarvitaan nopeuttamaan rakennetun ympäristön välttämätöntä uudistumista vähähiiliseksi ja energiatehokkaaksi. KIRAalan tavoite on saavuttaa kansallinen neljän prosentin TKI-tavoite osittain kasvuohjelman avulla, vaikka KIRA-alalla pullonkaulaksi on muodostunut julkisen TKI-rahoituksen krooninen puute. Osittain voidaan kyllä käyttää kestävän kasvun ohjelman (RRF) rahoitusta. Tämän ohella on tärkeää, että tavoitteita edistetään suuntaamalla huomiota kiinteistö- ja rakennusalan TKI-toiminnan tukemiseen esimerkiksi verokannustimien ja suoran rahoituksen avulla.

Toimenpidetarkasteluissa korostuu tarve investointihankkeille, jotka mahdollistavat innovaatioiden jalkauttamisen ja pilotoinnit. Tässä tilaajaryhmistä kaupungeilla ja valtion tilaajaorganisaatioilla on merkittävä rooli suurien hankkeiden tilaajina. Tilaajien ja rahoittajien vaatimukset toimivat myös sekä ajureina että mahdollistajina kestävän kehityksen ja elinkaariajattelun mukaiselle toiminnalle.

Päästöt eivät vähene rakentamista vähentämällä, vaan rakennettua ympäristöä uudistamalla sekä rakentamalla uusilla ja aiempaa tehokkaammilla sekä kestävämmillä menetelmillä. Innovaatioista ja isomman lisäarvon palveluista hyötyvät laajasti rakennetun ympäristön käyttäjät ja lopulta koko yhteiskunta.

Ohjelmajohtaja nopeuttamaan kehitystä

Kasvuohjelman valmistelussa tunnistettiin, että kasvumahdollisuudet tarvitsevat aktivointia, ideointia, kohtauttamista sekä veturiyrityksiä viemään asioita käytännön toteutukseen. KIRA-alan kasvun edistymisen nopeuttamiseksi on tunnistettu tarve erilliselle kasvuohjelmaa tukevalle operatiiviselle toimijalle sekä alan yhteiselle ohjaukselle. Tätä varten KIRA-foorumi on yhdessä ympäristöministeriön kanssa päättänyt resursoida tämän tehtävän palkkaamalla erillisen ohjelmajohtajan.

Tätä KIRA-kasvuohjelman seuraa vaihetta lähtee edistämään ohjelmajohtajana Mia Toivanen, joka aloittaa tehtävässä vuoden 2023 alussa. KIRA-kasvuohjelman seuraavassa vaiheessa pyritään tunnistamaan ja kokoamaan yritysvetoisia konsortioita sekä luomaan uusia ekosysteemejä, joista halutaan kasvattaa uutta liiketoimintaa niin Suomeen kuin kansainvälisille markkinoille. Tarkoitus on aluksi panostaa muutamaan, vaikuttavuudeltaan huomattavaan ja investointivalmiiseen kasvumahdollisuuteen.

Mia Toivasella on vankkaa kokemusta eri ekosysteemien ja verkostojen kehittämisestä sekä KIRA-alan toimijoiden kanssa yhteistyössä toimisesta. Tästä osaamisesta ja alan toimijoiden tuntemuksesta on merkittävää hyötyä KIRA-kasvuohjelman edistämisessä. KIRA-kasvuohjelman jatkotoimenpiteet tullaan tekemään vahvassa yhteistyössä KIRA-alan toimijoiden kanssa. Työtä tukee omalta osaltaan myös KIRAHub, jolla on jo ollut merkittävä rooli rakennetun ympäristön toimijoiden innovaatioekosysteeminä. Ohjelmajohtajan tukena toimii operatiivinen ohjausryhmä sekä KIRA-foorumin hallitus.

Antti Aaltonen
Johtaja, rakentamisen kehittäminen
Rakennusteollisuus RT

Teksti on julkaistu RILin Rakennustekniikka-lehdessä 4/2022.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s